
Harrastaminen on monelle tärkeä keino kohottaa mielialaa tai kuntoa. Harrastuksen myötä saadaan mukavasti vaihtelua arkeen ja näin esimerkiksi työviikko voi tuntua antoisammalta. Harrastus on tekijälleen yleensä jotain hyvin mieluista ja se kannattaakin valita juuri omien mieltymysten mukaan.
Suomessa on mahdollista harrastaa monipuolisesti lähes mitä tahansa. Harrastusmahdollisuuksia löytyy niin taiteen kuin liikunnankin saralta. Kuka tahansa voi löytää itselleen mieluisan harrastuksen tutkimalla oman lähialueen tarjontaa. Tai mikä estää harrastamasta oman kodin rauhassa?
Harrastus kannattaa aina, sillä sen myötä saa varmasti väriä elämään. Moni on löytänyt sellaisen parista myös hyviä ystäviä. Yhdistäähän harrastus samanhenkisiä ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista.
Urheilu ja muu liikkuminen
Urheilu ja liikunta oon tärkeä harrastus monelle. Liikunta onkin yksi hyödyllisimmistä harrastuksista, sillä se tukee omaa terveyttä. Liikuntaa suositellaankin harrastettavaksi säännöllisesti, tietysti oman kunnon ja jaksamisen mukaan.
Urheilua on mahdollista harrastaa joko ilmaiseksi tai maksullisten kerhojen tai ryhmien kautta. Liikuntaa voi siis harrastaa omasta varallisuudesta huolimatta.
Suosituimpia liikuntaharrastuksia Suomessa ovat mm. jalkapallo, jääkiekko, salibandy, hiihto, luistelu ja lenkkeily.
Suomessa harrastetaan paljon myös metsästystä ja kalastusta. Maamme tarjoaakin tähän runsaasti mahdollisuuksia, sillä Suomessa on hyvin paljon metsää ja vesialueita.
Taiteellisia harrastuksia
Harrastus voi olla myös taiteellinen. Taiteellisten harrastusten pariin kuuluu mm. erilaisia kuvataide-, musiikki- ja teatteriharrastuksia. Taiteellisten harrastuksen parissa pääsee toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään eri tavalla kuin muissa harrastuksissa.
Musiikkiharrastus voi pitää sisällään mitä tahansa musikaalista soittimien soitosta laulamiseen. Toki myös musiikin tekeminen tietokoneella tai DJ:nä toimiminen on musikaalinen harrastus. Suomessa toimii useita musiikkikouluja, jotka tarjoavat muiden tahojen ohella harrastaa musiikkia.
Tanssi on suosittua Suomessa. Siitäkin on olemassa paljon eri tyylisuuntauksia, joihin kuuluu sekä perinteisiä että nykyaikaisia tanssilajeja. Suosituimpia tanssiharrastuslajeja ovat mm. nykytanssi, baletti ja hiphop.
Teatteri on monelle rakas harrastus. Sitä voi harrastaa kaikenikäiset ja yleensä mukaan pääsee helposti. Monet kunnat järjestävät myös kesäteatteriharrastusta, joka yleensä huipentuu teatteriesityksiin.
Muita harrastuksia
Käsityöt ovat monen intohimo. Niiden parissa voi rauhoittua ja uppoutua täysin oman käden tuotoksiin. Käsitöitä on olemassa monenlaisia, jonka ansiosta jokaiselle on mahdollista löytää mieluisa tapa toteuttaa itseään.
Virkkaus ja neulonta ovat ehkä yleisimmät käsityöharrastukset. Moni neuloo syksyn tullen villasukkia omaksi ja muiden iloksi. Villasukkia voi myös myydä, jolloin omasta harrastuksesta voi jopa ansaita rahaa.
Jos itsellä ei ole haluttuja käsityötaitoja, voi taitoja saada käsityökurssien avulla. Niitä järjestetään runsaasti ympäri Suomen ja niitä vetävät alan ammattilaiset. Myös erilaisten käsityötapahtumien kautta voi saada itselleen uusia taitoja.
Yksi suosittu harrastus Suomessa on korujen tekeminen. Niitä voi tehdä itselleen, lapsille, sukulaisille, lahjaksi jne. Korutarvikkeita myyviä liikkeitä löytyy hyvin ja niissä voi asioida joko paikan päällä tai netin kautta.
Lukeminen on jopa ilmainen harrastus. Lainaamalla kirjoja kirjastosta pääsee lukemaan teoksia ilmaiseksi. Toinen tapa on kuunnella äänikirjoja. Niitä löytyy nykyään laidasta laitaan.
Muunlaisiin harrastuksiin lukeutuvat myös erilaiset pelit. Pelaaminen on hauska harrastus ja sitä voi toteuttaa esimerkiksi erilaisten pelikonsoleiden kautta. Moni harrastaa myös lauta- tai korttipelejä. Pelien avulla pääsee harjoittamaan omia strategisia taitojaan. Moni pitää myös rahapeleistä, joita löytyykin netistä runsaasti. Katso tästä lista luotettavimmista nettikasinoista ja valitse itsellesi sopivin vaihtoehto, jos olet kiinnostunut löytämään hyvän rahapelisivuston.
Harrastus kannattaa aina
Harrastuksen hankkiminen kannattaa aina. Oli harrastus mikä tahansa, se voi parhaimmillaan vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen, kohottaa kuntoa tai yleistä mielialaa. Kun harrastus on mielialaa, saat arkeen säännöllisesti mukavaa tekemistä, joka voi värittää muuten mahdollisesti harmaata arkea.
Jos harrastus on liikunnallinen, se kohottaa kuntoa, joka taas vaikuttaa yleiseen terveyteen. Liikuntaharrastuksen ei tarvitse olla rankkaa, vaan riittää, että pääset liikuttamaan kehoasi sinulle mieluisallla tavalla.
Toisaalta harrastus voi olla myös sosiaalinen. Niinpä harrastukset vähentävät myös syrjäytymisen vaaraa. Harrastuksen parista voi löytää itselleen jopa useita pitkäaikaisia ystäviä.
Harrastuksista on paljon hyötyä oman jaksamisen ja terveyden kannalta. Vaikka kyseessä olisi vaikka vain lenkkeily, piirtäminen tai deittailu, se piristää arkea huomattavasti ja huomaat ennen pitkää saavasi siitä uudenlaista energiaa.